Vasemmistoliiton Ulvilan Kunnallisjärjestö ry




ETUSIVU

AJANKOHTAISTA

ALOITTEITA

TOIMIKUNTA

LUOTTAMUS-
TEHTÄVÄT

KUVIA

LINKKEJÄ

Aloite

Valtuusto 15.10.2007:

Harjunpäässä Alamäentien varrella sijaitseva Saarholman talo näyttää ulkoisesti olevan lähes ennallaan. Toki vanha omakotitalo on kokenut sisätiloissaan hyvällä maulla vanhaa kunnioittaen melkoisen muodonmuutoksen ennen ryhmäperhepäiväkodin aloittamista. Pintamateriaalien ja muiden nykyaikaistamistöiden rinnalla on otettu huomioon ryhmäperhepäiväkoteja koskevat turvallisuusmääräykset.
Pihaan on tuotu keinut ja hiekkalaatikko pienten harjunpääläisten ja paluslaisten lasten tarpeita varten. Piha-alue on turvallisuusmääräysten mukaisesti aidattu, mutta huolta aiheuttaa autoilijoiden suuret nopeudet Alamäentiellä. Lapsista kertovat varoitusmerkit ryhmäperhepäiväkodin kohdalle ovat vähintä, millä autoilijoiden huomiota herätellä. Paikoitusalueelta poistuttaessa on melkoisen jyrkkä nousu suoraan Alamäentielle, eikä näkyvyys molempiin suuntiin ole esteetön. Iltojen pimetessä ja maan jäätyessä ongelma nousee tienliukkauden myötä vielä vaarallisemmaksi. Ja pitää myös muistaa, kuinka nopeita meidän pienet ihmisemme osaavat ollakaan.
Me Vasemmistoliiton jäsenet esitämme, että tekninen osasto ottaa pikaisesti yhteyttä tiehallintoon ja yhdessä selvittävät 30 km/h nopeusrajoituksen asettamista, riittävän valaistuksen saamista ja muita toimenpiteitä turvallisuuden takaamiseksi ryhmäperhepäiväkodin kohdalle.